ReinoToivanen

Rasistista puhetta?

 

Luultavasti olen rasisti? Vaikka en omasta mielestäni. Mutta silti haluan kertoa elämästä Joensuussa, jossa asuin 42 vuotta ennen muuttoani Juukaan 3.5 vuotta sitten.

Heti kun sinne Joensuuhun tuli tp-hakijoiden vastaanottokeskus, alkoi kadulla näkyä näitä tp-hakijoita. Naiset kävelivät jokin "säkki" päällä ja rätti kasvojen edessä. Heitä seurasi aina puolenkymmentä nuorta miestä kädet housun taskuissa.

Itä-Suomessa katsotaan aina vastaantulijaa kasvoihin ja useimmiten tervehditään, tuntemattomiakin. No niin tein minäkin - vaikka ei olisi pitänyt.

Kerran kauppaan mennessäni tuli näitä huntupäitä, ja heidän perässään miehiä, yhteensä 10-kunta vastaan. Koko jalkakäytävän leveydeltä. No en vaihtanut kadun puolta vaan pujottelin näiden naisten välistä ohi. Kun tulin näiden "vartijoiden" kohdalle, otti yksi heistä hihastani asiallisesti kiinni ja kysyi suomeksi: "Miksi katsoit naisiamme silmiin? He ovat meidän naisiamme."

Vastasin vaan: "Suomessa on tapana katsoa ihmisiä silmiin. Ja tottakai he ovat teidän naisianne!"

Nykäisin käteni irti ja jatkoin matkaani. Perästäni kuului jotain outokielistä juttelua, vaan eivät he tulleet peräänikään.

Ja nyt on taas tapahtunut: www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/nainen-paasi-kahdesti-karkuun-kahmija...

Mikä ihmeen ongelma heille ovat nämä naiset? Kertokaa jos tiedättte.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (27 kommenttia)

Käyttäjän vesaluoma70 kuva
Vesa Luoma

Saatan tietää eli pojat tuntee huonoa itsetuntoa, jota pitää pönkittää, sillä, että näytetään tytöille, että sankarillisesti puolustamme teitä. Eli pojat olivat teinimäisesti riidan haluisia.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Joissakin kulttuureissa silmiin katsominen ilmaisee kutsua lähempään kanssakäymiseen. Suomessakin voi flirttailla katseilla.
Hyvä kun vastasit asiallisesti valistaen.

Käyttäjän ReinoToivanen kuva
Reino Toivanen

Margareta, onhan minulla itsesuojeluvaisto. Ymmärsin näet, että helposti olisi tullut riitakin - ja olisi ns "tullut turpiin". :D

Ja kuinka olisin voinut heidän kanssaan flirttailla katseilla sillä heistä näkyi vain silmät?

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Hyvin toimittu. Vaikka tosiasiallisesti vastauksen oikea jälkiosa olisi ollut: 'Meillä Suomessa ei ole lainkaan naisia, jotka olisivat jonkun omaisuutta. Meillä nainen on yhtä vapaa kuin mieskin.' Mutta ehkä kaikkia asioita ei kannata opettaa kerralla...

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #6

Ei todellakaan. Minä olen tosin tavannut moniakin omistushaluisia suomalaisiakin miehiä.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu Vastaus kommenttiin #11

Se taas on luonnevika, jolle ei ole laillista eikä yhteisöllistä hyväksyntää. Tosin vissiin aika vaikeasti korjattavissa. Eikä taida koskea pelkästään miehiä mutta tässä Tolvasen jutussa nyt puhuttiin lähinnä miehen omistusoikeudesta.

Käyttäjän HannuValjakka kuva
Hannu Valjakka

Niimpäs,jos muuta ei näy,niin mihinkäs sitä muualle voi katsoakkaan..pisimmällehän on tietysti viety se,että silmäaukossakin on verkko.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Helposti tulee riita naisista, se on monesti nähty.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

#2

Hiljattain kerrottiin radiossa, että muslimi- ihmisten keskuudessa ei katsota useinkaan suoraan silmiin. Sillä lienee syvempi merkitys kuin meillä.

Samoin sanottiin että hampaiden näyttämisellä on merkitys jota me emme tunne.

Jos näin on, niin meillä on paljon oppimista heiltä ja päinvastoin.

Reinon blogissa kertomaa kokemusta uskaltanee pitää yksittäistapauksena ja otsikossakin on kysymysmerkki.

Mtv:n linkkin kertomus on totta tai liioittelua.

Olisi oltava tarkkana ettemme provosoituisi liian vähästä.

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Siksipä ei olekaan hyvä nykyinen kulttuurien väkisin sekoittaminen. Aatellaampa vaikkapa vastaavasti 1000 minihameista luterilaista "pakolaista"Teheranin torille.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Kyllä tuhat minihameista luterilaista pakolaista aiheuttaisi hässäkän katolisen Roomankin Piazza del Popololla. Tai Pietarinkirkon aukiolla... Kaikki eivät ole sveitsiläiskaartilaisia.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

#3
Ei nyt väkisin tehdä mitään.
Väkisinmakaaminen on muuten sellaista, sinä varmaan tiedät, että rekkakuski ajaa keski- Eurooppaan ja kun ajotunteja alkaa olla liikaa on levättävä. Tätä sanotaan väkisinmakaamiseksi. Siihen minäkin olen osallistunut....ai jaa... mutta sulla on tainnut vaan laivat harrastaa ylösmakaamista :-)

Käyttäjän JukkaSalakari kuva
Jukka Salakari

Säkkejä ja rättejä? Onko kyseessä jokin erityisesti joensuulainen tapa pukeutua koska ainakin muualla Suomessa jopa musliminaiset pukeutuvat ihan asiallisesti: joskus huivilla hiuksensa peittäen, joskus peittävämpään asuun kuten burkhaan?

Ainakin muovisien säkkien luulisi olevan haitallisia iholle. Eikö sellaiset ole Joensuun pakkasissa kylmiäkin?

Käyttäjän ReinoToivanen kuva
Reino Toivanen

Jukka, kai ne sitten oli niitä burghia? Eikös taas niissä burkhissa ole verkko silmänaukkojen kohdalla?

En tiedä, enkä ole niin hirveän kiinnostunutkaan. Joka tapauksessa säkeiltä ja räteiltä ne minusta vaikuttivat. Olen taas nähnyt Kuopiossa länsimaisesti pukeutuneita tummaihoisia ja he ovat myös katsoneet silmiin - jopa vastanneet tervehdykseen hymyillen ja päätä nyökayttäen.

Se tuntui heti normaalimmalta - Suomessa kun ollaan. :)

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

En ole nähnyt kenenkään käyttävän burkha Suomessa. Ne on niitä silmäristikolla varustettuja "telttoja".

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Enpä kyllä ole minäkään nähnyt, vaikka en ole asiaa koskaan edes ajatellut, ennenkuin nyt.
Kaikenlaisia muita outoja asuja, huppuja ja huiveja, kyllä on katukuvassa näkynyt paljonkin.

Siellä etelässä oli toki niitä burkha- telttojakin paljon käytössä, niin ettei siihen kiinnittänyt sen kummempaa huomiota.

Täällä Suomessa ne burkha- teltat näyttää herättävän laajaa kiihtymystä ja suuttumusta ja vihapuhetta, vaikkei niitä edes ole, ja vaikka olisi, niin entäs sitten.

Käyttäjän ReinoToivanen kuva
Reino Toivanen
Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Kerran kauppaan mennessäni tuli näitä huntupäitä, ja heidän perässään miehiä, yhteensä 10-kunta vastaan. Koko jalkakäytävän leveydeltä. No en vaihtanut kadun puolta vaan pujottelin näiden naisten välistä ohi. Kun tulin näiden "vartijoiden" kohdalle, otti yksi heistä hihastani asiallisesti kiinni ja kysyi suomeksi: "Miksi katsoit naisiamme silmiin? He ovat meidän naisiamme.""

Kamala tilanne siellä Joensuussa.

Täällä Jyväskylässä ei ole koskaan minun kohdalleni sattunut mitään sellaista, vaikka tykkään asioida ihan siinä samassa kaupassa missä kaikki huntupäät, venäläiset ja muutenkin oudon näköiset tykkää asioida, nimittäin LIDL:ssä.

Siellä on kassoillakin maahanmuuttajan näköisiä ja ne kyllä yrittää aina katsoa silmiin ja tervehtiäkin, vaikka eihän se näin suomalaisesta aina tunnu kovin mukavalta se sellainen tuttavallisuus, kun ei ole tottunut sellaiseen.

Kadulla ei kukaan huntupään saattaja ole koslaan sattunut minuun eikä kosketellut eikä huomautellut. En sitten tiedä olenko yrittänyt silmiin katsoa, vaikka ainahan sitä tulee kiinnittäneeksi sellaisiin enemmän huomiota jotka vähän poikkeavat joukosta.
-----------

Nuorena miehenä asuin pari vuotta arabimaassa, ihan siellä kansan keskellä ja parissa elin ja vaeltelin. Nuorena miehenä varmaan naiset silloinkin kiinnosti ja varmaan tuli katseltuakin huntupäitä, niitä kun siellä riitti, mutta koskaan ei kukaan saattaja sielläkään tullut hihasta kiinni ottamaan, enkä koskaan joutunut naisten takia mihinkään kosketuksiin paikallistan kanssa. Toki tekemistä paikallisten kanssa oli, oli kaupantekoa ja muutakin, mutta koskaan ei siellä tullut naisista kinaa kenenkään kanssa.

Kyllä minäkin tuon silmiin katsomisssäännön jostain muistan, mutta en muista että sille säännölle olisi ollut siellä maassa käytännössä mitään katetta, en minä ainakaan muista että sitä olisi pitänyt noudattaa.

Niin, ja olihan minulla vaimo koko ajan mukana siellä, enkä muista että hän olisi siellä erityisesti itseään varjellut, enkä muista koskaan että hän siellä olisi koskaan joutunut mihinkään joukkoahdistelutilanteeseen, saatika muuhunkaan ahdistelutilanteeseen.

Niin että vähän kyllä tunuu oudoilta nuo jutut joita siellä Joensuussa tapahtuu,

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

#14
Kiitokset hyvistä omista kokemuksista, sellaisia lukee aina mielellään.

Käyttäjän ReinoToivanen kuva
Reino Toivanen

Jorma, kiitos kiittämisestä. Täällä Juuassakin on työperäisiä maahanmuuttajia, lähinnnä Venäjältä. Heitä ei paikallisista juuri erota.

Ovat kai lähtöjäänkin kulttuurissa meitä lähempänä. :)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Olikohan tuo kertomus sepitetty, väritetty, lavastettu tai väärinymmärrykseen perustuva?

En ole koskaan havainnut mitään vastaavaa tilannetta, jossa säkkiin pukeutuneita naisia seuraisi tusinan verran tummia gerberoksia.

Ehkä unohdit hymyillä ... "smile, you're in candid camera!"

Käyttäjän ReinoToivanen kuva
Reino Toivanen

Juha, ainakaan se ei ole sepitetty, vaan ihan tosi tapahtuma Utran tieltä läheltä Siwaa.

Ja Joensuussa näin mamujen liikkuvan tällä tavoin useimmiten. Joka kerran ne olivat näitä tummia afrikkalaisia (somaleita?).

Ja kuinka sinä voit epäillä kertomustani vain siitä syystä, ettet itse ole törmännyt vastaavaan? Oletko paljonkin liikkunut Joensuussa?

Kuka on puhunut tusinasta "gerberoksesta"? Kerroin, että näitä naisia ja miehiä oli yhteensä kymmenkunta.

Älä vääristele asioita ja tapahtumia, joissa et itse ole ollut mukana.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Mikä on "gerberos"? Kerberos on se kolmipäinen koira, joka vartioi manalan porttia. En minäkään ole kerberoksia nähnyt, mutta en ole erityisen taipuvainen mytologioiden suuntaan muutenkaan. Ja siellä kameran sisällä ei tässä tapauksessa olla, joten se on "on candid camera".

Islamofobia: Sana, jonka fascistit ovat luoneet ja jota pelkurit käyttävät idiootteja manipuloidakseen. Christopher Hitchens

Käyttäjän ReinoToivanen kuva
Reino Toivanen

Max, tiedän kyllä,mikä on mytologian gerberos, pohjoismainen vastine Garm, enkä ole siitä mitään puhunutkaan, ennenkuin Juha otti sen esille.
Miten tuo islamofobia liittyy tähän blogiin?

Olet oikeassa tuossa piilokamerajutussa: on candid camera ! :) Juhalta pieni huolimkattomuusvirhe! :D

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila Vastaus kommenttiin #25

KERBEROS, k-kirjaimella suomeksi, CERBERUS englanniksi ja kreikaksi Κέρβερος. Maahanmuuttokriitikot ovat islamofobeja. Saattavat maahanmuuttokriitikot kyllä olla esimerkiksi ablutofobeja, agateofobeja, iktyofobeja, isolofobeja, japanofobeja tai vaikkapa judeofobejakin.

Käyttäjän ReinoToivanen kuva
Reino Toivanen Vastaus kommenttiin #26

Olet oikeassa, kirjoitetaan K:lla.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Mikä on "gerberos"? Kerberos on se kolmipäinen koira, joka vartioi manalan porttia. "

Mielikuvakoirat ovat pitkäikäisempiä kuin oikeat koirat.
Oikeat realimaailman koirat kuolevat aikanaan, gerberokset, eli mielikuvituskoirat, elävät ikuisesti, eikä niitä saada hengiltä millään konstilla.

Toimituksen poiminnat